Mehi- ja Paholainen

Veturinkuljettajia testataan työhönottoprosessin aikana varsin kattavasti sekä psyko- että biologisesti. Metsässä muuten kasvaa sekä mansi- että mustikoita. Tämä ei tosin liity tämänkertaiseen artikkeliin mitenkään.

Sen sijaan en muista, että työhönottoprosessissa testattaisiin entomo- tai apifobiaa. Kannattaisikohan?

Nimittäin,  ajelin jälleen Pendolino-merkkisellä kiskokulkineella kohti etelää, kun heti Tampereelta lähdön jälkeen näkökenttään pörräsi mehiläinen. Kyseisessä junavuorossa seuraava pysähdys oli Tikkurilassa. Kaiken päälle ohjaamoon ei ole suunniteltu minkäänlaista räppänää ulkoilmaan eikä muutoinkaan ole kovin suotavaa, että kuljettaja n. 200 km/h vauhdissa ryhtyisi metsästämään surisijaa kertakäyttömukin ja eilisen Aamulehden avulla.

Koska en kärsi mainituista(kaan) fobioista, annoin mehiläisen rauhassa temmeltää ympäri ohjaamoa.

Se jäi epäselväksi, mistä mehiläinen oli ohjaamoon päätynyt. Kai siellä ilmastointilaitteessa jonkinlaiset suodattimet on? Yksi vaihtoehtoinen selitys paljastui, kun ajan kuluksi punaisella opastimella seistessäni selailin diagnostiikkanäytöltä vikahistoriaa. Sieltä kävi ilmi, että junaani oli pesiytynyt itse paholainen.

Kyllä, Pendolinon diagnostiikkajärjestelmä on sen verran kehittynyt, että se tunnistaa itse pääpirun pesiytymisen, vaikka vanha vihtahousu yrittikin tekeytyä sivuttaissiirtojärjestelmän servoventtiiliksi S3A1/Y5. Koska arvasin ettette usko, otin kuvan:

Sivuttaissiirron servoventtiili S3A1/Y5, eli ”Lucifer”.

Advertisement

Pikkulintudilemma

Ajelinpa tuossa Pendolinolla Seinäjoelta Helsinkiin. On olemassa merkittävä määrä ihmisiä, joiden mielestä Pendolinot on ”aina rikki” ja ”aina myöhässä”. Itse en hallinnoi riittävän suurta otosta, jotta pystyisin riittävällä tieteellisellä luotettavuudella sanomaan aiheeseen juuta enkä muuta. Mutta niille, jotka tilastoivat Pendolinojen käyttäytymistä, kerron seuraavat faktat:

Kyseisellä junavuorolla toimi kallistusjärjestelmä koko matkan ajan. Kaikki ilma- ja kiskojarrut olivat toimintakuntoisia. Juna oli täysitehoinen. Jokainen apukäyttöinvertteri toimi. Jokainen akuston varauslaite toimi. Ohjaamon diagnostiikka ei ilmaissut ainuttakaan päällä olevaa vikaa, eikä matkan aikana tullut ainuttakaan uutta vikailmoitusta. Juna saapui jokaiselle palvelemallensa asemalle etuajassa. Eteläpään kaksoisvalonheittimen toinen polttimo näytti olevan rikki.

Mutta itse tarinaan.

Koivukylän  seisakkeen eteläpuolella rakentelevat eritasoliittymää tulevalle Kehäradalle. Siinä on työmaaturvallisuuden vuoksi pitkähkö pätkä ajolankaa (siis sitä, josta juna virroittimellaan kiskoo ampeereja uumeniinsa) jännitteettömänä ja maadoitettuna. Nopeusrajoituskin on alennettu, ollen yhdellä raiteella 50 ja muilla 80 km/h. Rullailin puolivalmiin sillan ali, jolloin jännitteettömällä osuudella Pendolino ilmaisee merkkilampuin, että akuston varaus ei toimi eikä pääkatkaisija ole kiinni. Tämä on toki normaalia tässä tilanteessa.

Se ei kuitenkaan ollut normaalia, että katseeni merkkilampuista takaisin etusektoriin nostaessani edessä tuijotti pikkulintu suoraan sisään ohjaamoon. Tämän lintulajin anatomiasta johtuen tujotus tapahtui vain oikealla silmällä, toisen ollessa suurin piirtein toisella puolella päätä. Tuijotuskilpailun hävittyäni huomasin, että lintu oli onnistunut jumittamaan itsensä kaulastaan tuulilasinpyyhkimeen, mutta ei ollut ymmärtänyt heittää veiviänsä samassa yhteydessä.

Tuli dilemma. Mitä helvettiä nyt tuolle teen.

Nopeasti kehittelin pari vaihtoehtoista ratkaisumallia:

1. En tee heti mitään, vaan rullailen Tikkurilaan räpiköivä lintu tuulilasissa, ja totean ettei italialainen insinööri ole suunnitellut Pendolinojen keulaan minkäänlaista uloketta, johon kiipeämällä voisi lintuun ylettää, eikä sitä paitsi mukana ole edes mitään työsuojelullisesti pätevää käsinettä tai vastaavaa.
2. Viheltelen muutaman sävelen siten, kun nyt vaikkapa elokuvissa vihellellään kun tehdään tai ollaan juuri tehty jotain sellaista, mitä ei välttämättä haluaisi muiden näkevän… sekä painan pyyhkimien käynnistyskytkintä… sekä toivon parasta.

Valitsin vaihtoehdon 2., jolloin lintu singahti johonkin tuulilasin yläkarmin suuntaan, eikä siitä ole sen koommin saatu havaintoja.

Oletan, että ratkaisu oli tilanne huomioonottaen mahdollisimman (eutan)asiallinen.

Tikkurilassa heiluu hameet, +1

Hameet.

Tikkurilan asemalla pysähtyy lähes kaikki junat, jotka sille seudulle eksyvät. Poikkeuksia on, kuten jokunen ruuhka-ajan matkustajajuna, sekä rekkajunat ja kalustonsiirrot. Mutta noin yleisesti ottaen pysähtymättä ohi kirmaava juna on suhteellisen harvinaista koko liikenne huomioon ottaen.

Minulle onkin syntynyt sellainen takaosastokutina, että merkittävälle osalle Tikkurilan laitureilla junaa odottavista tulee aina jonkinaisteisena yllätyksenä, että juna hurauttaakin ohi toista sataa lasissa. Olen päätellyt tämän ihmisten sijoittumisesta tarpeettoman lähelle laiturin reunaa, sekä hölmistyneistä ilmeistä jotka vilahtavat silmäkulmassa. Tokihan ohittavista junista varoitetaan kuulutuksin ja laiturinäytöillä, mutta merkittävälle osalle ihmisistä mikään informointi ei riitä tiedon rekisteröimiseen.

Seurauksenahan tästä on, että kesän lähestyessä ja naisten vaatekappaleiden keventyessä ja liehuvuuden kasvaessa hameiden korviinnousun todennäköisyys kasvaa Tikkurilassa. Hihi!

+1

Ylläolevaa merkintää käytetään nykyään useahkosti internetin maailmassa osoittamaan jonkinlaista aiheena olevan asian tykkäämistä. Noh, tähänkin sen sopisi siinä merkityksessään, mutta – hähää – tämä onkin aivan erillinen tarina!

Olen aikoinaan aktiivisemmin ja nykyään sijaintiteknisistä syistä vähemmän osallistunut vapaaehtoiseen palokuntatoimintaan. Lisäksi olen aikaisemman ammatin vuoksi osallistunut voimankäyttökoulutuksiin (eli: miten lyöt turpaan saamatta syytettä). Molemmissa aktiviteeteissa törmää toisinaan periaatteeseen plus yksi.

Tämä periaate siis tarkoittaa, että vaikka tilanne vaikuttaisi olevan handlattu, niin aina pitää varautua siihen, että vielä saattaa jossain olla vielä (vähintään) yksi huomioitava asia. Onnettomuuspaikalla voikin vielä jossain olla yksi uhri. Palopesäkkeiden sammutuksen jälkeen voi jossain vielä olla palopesäke, jota ei ole huomattu. Voimankäyttötilanteessa voi jo hallintaan saadun hyypiön lisäksi olla sen aggressiivinen kaiffari takavasemmalla lähestymässä pahoin aikein.

…Ja Kannelmäen asemalla kun liikkeelle jo lähdettyä n. 10 metriä junan edestä loikkaa kiskolle ilmiasusta päätellen sekaisin eri aineita vetävä nuorimies, joka kuitenkin vaivattomasti ehtii loikkimaan kiskojen ja niiden välisen aidan yli,  perään saattaa lisäksi sännätä hänen vähintään yhtä sekaisin oleva ja hysteerisesti itkevä ilmeisesti parempi puoliskonsa, joka ei ole läheskään yhtä ketterä. Tämän vuoksi pitikin ihan jo jarruttaakin.

Ei siis riitä, että ensimmäisen ongelman saattaa katseellaan turvallisesti aidan toiselle puolelle. Tässäkin ammatissa näemmä pitää pitää mielessä se, että näkökentän rajamailla saattaa olla vielä yksi huomiota vaativa onglema(tapaus). Plus yksi.