Lättänaakka
25.7.2012 1 kommentti
Töissäoloaikani jakautuu karkeasti ottaen kahteen erilaiseen aikaan. Osan ajasta teen työtehtäviä, joihin kuuluu esimerkiksi junien ajaminen, mutta myös niihin liittyviä oheistoimintoja, kuten käyttöönottotarkastuksia, kaluston seisontatilaan asettamisia ja siirtymisiä junilta taukotiloihin tai toisille junille. Toinen osa ajasta on elpymisaikaa, johon ei sisälly työtehtäviä. Tällä ajalla voi vaikka istua penkillä, pöntöllä, ruoka-aineiden edessä, pelikorttien edessä tai vaikkapa seisoa. Tai maata, jos löytää sopivan paikan.
Elpymisajalla voisi vaikka kirjoittaa rautatieaiheista blogia. Taukohuoneen internetkone on kuitenkin usein varattu, eikä kännykälläkään kovin kätevä ole artikkeleja naputella. Tästä johtuen kirjoitan tätäkin artikkelia ihan kotosalla, omalla vapaa-ajallani. No huh huh. Mutta nyt olen flipannut lopullisesti. Olen ryhtynyt ajamaan juniakin kallisarvoisella vapaa-ajallani. No huh huh.
Museotuijotus. Dm7 ja Vr1
Kuulin museaaliselta kollegaltani, että keskisuomalaisella museorautatiellä on jonkinasteista kuskipulaa. Koska pidän eläväistä museaalista rautatietoimintaa arvossa, niin lähdin toki mukaan. Kalustona on Lättähatut suoraan 50-luvulta. Sympaattisia vekottimia ja varsin mielenkiintoisia ajaa. Vaihteet vaihdetaan käsin (sähköohjattu Wilson-tyyppinen esivalintavaihteisto), ja kun normaalin kytkimen tilalla on nestekytkin, täytyy ajon sulavoittamiseksi säätää moottorin kierroksetkin sopiviksi itse. Vähän niin kuin välikaasua ja silleen. Tehonsäätö tapahtuu luonnollisesti junan läpi kulkevan ilmajohdon painetta säätämällä, mitenpä muutenkaan.
Museomeininki on varsin leppoista verrattuna hektiseen kaupalliseen matkustajaliikenteeseen. Kaupallishektisyyden huomasi myös naakka, joka tutustui lähemmin 200 km/h kulkevan Pendolinon tuulilasiin tuossa taannoin:
Corvus monedula.
Ihan vissiin kiusallaan hirtti itsensä pyyhkimeen. Soitto Tampereen asemalle, että josko joku voisi tuoda kättä pidempää paikalle, kun sinne asti ennätän. Ja paikallehan tuli kaksikin kättä pidempää: pitkävartinen harja sekä sitä kannatteleva päivystävä varakuljettaja. Ei aivan normaali työtehtävä varamiehelle, mutta hyvin ukko selviytyi tehtävästä, ja naakka saatiin irrotettua. Samalla saatiin laskettua osumien lukumäärä keulan jäljistä, sillä tämä pyyhinnaakka ei suinkaan ollut ainoa siitä parvesta, joka päätti koputtaa otsalla keulaa. Laskutoimituksen jälkeen voitiin todeta, että parvi harveni neljällä yksilöllä.
Kun näin saatiin kerrottua samassa artikkelissa kaksi täysin toisiinsa liittymätöntä tarinaa, lisätään vielä kolmas. Kuten tunnettua, junien ohjaamoihin ilmestyvät tiedotelaput ovat täsmälleen sama asia kuin miestenvessan seinä. Niihin on aivan pakko kirjoittaa kaikkea mukanokkelaa. Joskus niistä löytyy tosin jotain puolittain hauskaakin. Käsinkirjoitettu tiedote oli saanut kaksi jatkotekstiä peräänsä:
- Johdonsuoja AAS1 tarkoituksella alhaalla. -Huolto
- Vikailmoituslaput loppu. -Konnari
- …and the world will live as one. -John Lennon
Ja päätetään artikkeli neljänteen täysin irralliseen juttuun, joka on kuva:
Auringonlaskun ratsastaja. Tai jotain. Lucky Luke kuitenkin.
Kiskoarkea 