Pohjoismainen vihreä yhteistyö – tai sen puute

Ei hätää, artikkeli ei sisällä politiikkaa.

Vihreällä värillä on melko yleismaailmallisesti liikennettä ohjaavissa tolpissa sellainen ”anna mennä vaan”-merkitys. Jos on vihreää näkyvissä, niin ei kun lämä tiskiin. Luulisi, että ainakin nyt pohjoismaissa rautateilläkin vihreän merkitys olisi kutakuinkin yhtenevä.

Mutta mitä vielä. Pohjoismaalaiset ystävämme ovat enemmän sekaisin kuin arvasittekaan. Seuraa rajallinen katsaus pohjoismaisiin vihreyksiin rautateiden opastintolpissa.

Ruotsi

Yksi vihreä tolpassa tarkoittaa samaa kuin Suomen pääopastimessa: ”aja”. Latu on selvä seuraavalle tolpalle, jonka opasteesta saadaan ennakkotieto Suomen tapaan esiopasteella.

Kaksi vihreää päällekkäin onkin sitten eri homma. Se nimittäin tarkoittaakin samaa kuin Suomen vihreäkeltainen, eli edessä on nopeutta rajoittava vaihde tai vaihteita. Enemmän vihreää tarkoittaakin vähemmän nopeutta. Noh, ruotsalaisia lohduttaakseni on pakko todeta, että Suomessa asia oli muinoin varhaiseen semaforiaikaan täsmälleen samoin, mutta sittemmin alempi vihreä vaihdettiin selkeyssyistä(?) keltaiseksi, ja hyvä niin.

Norja

Norjalaisilla on täsmälleen sama systeemi kuin ruotsalaisilla. Paitsi että juuri päin vastoin. Ilmeisesti pohtivat, että jos tuplavihreästä jääkin syystä tai toisesta toinen vihreä näkemättä, niin tilannehan tulkitaan vaaralliseen suuntaan. Siispä Norjassa yksittäinen vihreä onkin tuo rajoittavampi, eli sen jälkeen mennäänkin nopeutta rajoittaviin vaihteesiin. Vastaavasti kaksi vihreää on ”aja (rajoituksetta)”. Toisaalta ihan pätevä logiikka, tosin lamppuja kuluu enemmän, kun pitkillä linjaosuuksillakin täytyy kaikissa opastimissa olla tuplavihreät.

Tanska

Jonkun mielestä ko. maassa oli jotain mätää. Ehkäpä hän tutustui paikalliseen rautateiden opastinjärjestelmään.

Siellä nimittäin vihreän ja tuplavihreän ero ei liitykään opastimen jälkeisiin vaihteisiin, vaan toinen vihreä (tai sen puute) onkin seuraavan opastimen esiopaste. Yksi vihreä on, kuten Suomessa ja Ruotsissa, ”aja”, mutta samalla se tarkoittaa, että seuraava opastin voi olla mitä tahansa. Pelkän vihreän jälkeen voikin tulla mutkan takaa punainen. Tämä onkin kaikille muille pohjoismaalaisille täysin uusi tilanne.

Tanskalainen tuplavihreä sen sijaan lupaa, että seuraavassakin tolpassa on vihreää, vähintään yksi.

Islanti

Mittavista ponnisteluistani huolimatta en onnistunut kaivamaan riittävästi tietoa Islannin rautatieopastimista, jotta olisin saanut mitään mielekästä kirjoitettua tähän.

Yhteenveto

Vihreä:

• Suomi: Aja täysiä. Ei informaatiota seuraavasta opastimesta.
• Ruotsi: Aja täysiä. Ei informaatiota seuraavasta opastimesta.
• Norja: Aja hiljaa, vaihteita edessä. Ei informaatiota seuraavasta opastimesta.
• Tanska: Aja täysiä. Seuraava opastin on kuitenkin punainen.

Tuplavihreä:

• Suomi: Ei löydy yksittäisestä opastimesta. Helsingissä vastaava näky löytyy pää- ja esiopastimen yhdistelmästä, jolloin: Aja täysiä. Seuraavassa opastimessa ei ole punaista.
• Ruotsi: Aja hiljaa, vaihteita edessä. Ei informaatiota seuraavasta opastimesta.
• Norja: Aja täysiä. Ei informaatiota seuraavasta opastimesta.
• Tanska: Aja täysiä (paitsi jos lähdet sivuraiteelta). Seuraavassa opastimessa on vihreää.

Ruotsilla on rajanylittävää liikennettä sekä Norjan että Tanskan kanssa. Ja kyllä, kuljettaja ei vaihdu siinä kohtaa kun opastinjärjestelmä vaihtuu. Siellä täytynee olla erityisen skarppina. :)

Ruotsalaisten systeemi vaikuttaa suomalaiseen silmään kaikkein tutuimmalta, etenkin kun tietää suomalaisen viherkeltaisen vihervihreän historian. Käännetään älyttömyysnuppi kuitenkin vielä astetta kaakompaan:

Ruotsaslainen esiopaste

Suomessa vanhan systeemin aikaan, esiopasteiden vielä vilkkuessa, homma meni hieman yleistäen siten, että vilkkuva vihreä lupasi seuraavaan tolppaan (vähintään osittain) vihreää, kun taas vilkkuva valkoinen kertoi seuraavan pääopastimen olevan punainen.

Ruotsissa vilkkuva valkoinen tarkoittaakin, että seuraava pääopastin on vihreä. Ja kyllä, arvasitte oikein… Vilkkuva vihreä tarkoittaa, että seuraavassa pääopastimessa on punainen. Tämä nyt on niin täysin päätöntä, että tähän on hyvä lopettaa koko artikkeli.

…eli jätän pohjoisamerikkalaiset opastimet suosiolla tulevaisuuteen. Ne ne vasta älyttömiä ovatkin.

Advertisement

Absoluuttinen salamavalomainos pimeydessä

Rautatiemiljöö on monien mielestä varsin kuvauksellinen, ja moni valokuvaaja kuvaakin rautatiemiljöötä ja junia. Itse en ole kummoinen kuvaaja, mutta jokusen hetken kameroita räplänneenä kehtaan hieman kirjoittaa aiheesta – vaikka itse en junia mitenkään aktiivisesti kuvailekaan. Tai itse asiassa, en kuvaile aktiivisesti juuri mitään.

Junakuvauksen tapoja on monenlaisia, mutta ylivoimaisesti suosituin tapa on ottaa valokuva etuviistosta.

Tämä on täysin OK, tulee varsin kuvauksellisia kuvia näinkin. Kohteliasta on olla riittävän kaukana raiteesta. Moni kuvaaja käyttää lisäksi kirkasväristä huomioliiviä, mikä on hyvinkin kohtelias ja suositeltava tapa. Sen sijaan itse raiteella kuvaaminen – oli se sitten junan käyttämä raide tai ei – on laitonta ja täten siis ei ole OK.

Salamaakin moni käyttää, ja vieläpä taitavasti. Jotkut jopa monia salamoja yhtä aikaa sijoiteltuna strategisiin paikkoihin. Tämä on tietysti myös OK.

Yökuvaus on oma kärsivällisyyttä vaativa taiteenlajinsa. Pitkiä valotusaikoja käyttäen ei montaa kuvaa ehdi samasta tilanteesta ottamaan. Joku niistä saattaa onnistua, tai sitten ei. Mutta onnistuessaan valokuvateokset ovatkin sitten upeita ja ainutlaatuisia. Ehdottoman OK!

Mutta, jos yhdisteleekin yllämainittuja tyylejä väärin, kuten eräs tyyppi tänään Helsingin asemalla, niin se ei välttämättä enää olekaan OK. Etuviistosta, loivan mutkan vuoksi lähes suoraan edestä, käyttämäni raiteen vierestä (aidan toiselta puolen tosin), ja ilman huomioliivejä. Ensin vilkahtaa pimeydessä vaimea punainen valo, joka kiinnittää kuljettajapolon huomion. Juuri kun katse löytää punavilkun suunnan… FLÄM! …tärähtää sellainen noin miljardin kandelan superhypersalamavalo suoraan keskelle silmäterää. Siinä jälkikuva luomilla viivähtää vielä Oulunkylän jälkeenkin.

Ja tämän kirjoituksen tarkoitus paljastuikin tässä, nimittäin tämä artikkeli onkin maksamaton tosifanin laatima mainos Absoluuttisen Nollapisteen torstaisesta (13.12.2012) keikasta. Hähä. Menkää tsekkaamaan, saatan olla siellä itsekin!

…no joo, kyllä se salamavaloheebokin aidosti vähän ärsytti.