Junasta lataamoon

Ilta-Sanomat kertoo, mistä ammateista lähdetään herkimmin ”lataamoon”. Lehti perustaa juttunsa Työpisteen uutiseen.

Uutisissa listataan yleisesti sekä erikseen miehille ja naisille ammatteja, joista tupataan keskimääräistä enemmän jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Uutisoinnin mukaan kaksi kolmasosaa on mielialahäiriöitä ja loput esimerkiksi psykooseja, neuroottisia häiriöitä tai alkoholiin liittyviä syitä.

Blogin kannalta oleellinen kohta löytyy uutisoinnin loppupuolelta, jossa on listattu ammatteja, joista erityisesti miehet lähtevät antenniosastolle. Näitä on listattu seitsemän, ja yksi niistä on veturinkuljettaja.

No, tästähän voinee vetää johtopäätöksen, että junan keulilla vetelee satoja ihmisiä tai tuhansia tonneja palavia nesteitä tyypit, joilla saattaa milloin tahansa naksahtaa kupolissa. Turvallista matkaa! :)

Oikea syy on kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä se, että meikäläisten duunipaikka on suosittu paikka päättää päivänsä, joko tahallaan tai vahingossa. Itse kuulun (ainakin vielä) nollakerhoon, mutta keskimäärin uransa aikana taitaa jokaisella jäädä/jättäytyä alle parikin ihmistä. Siis keskimäärin. Tasoristeyksissä voi saldoa kasvattaa useammallakin pisteellä kertarysäyksellä. Jotkut hätyyttelevät kaksinumeroisiakin lukemia. ”Ennätystä” en tiedä, enkä haluakaan tietää. Tämä on sellainen laji, jota kukaan ei halua voittaa.

Ja se, miten kuljettaja reagoi ensimmäiseen (tai seuraaviin) allejäänteihin/-jättäytymisiin, selviää vasta sitten kun tapahtuu. Sitä ei vain voi ennalta tietää, ei siihen ole olemassa mitään testiä, jota voisi työhönhakuprosessissa käyttää.

Jotkut eivät ole moksiskaan. Joillekin riittää ensimmäinen kerta. Osa on siltä väliltä. Ja kun kuljettajia on kuitenkin suhteellisen vähäinen määrä kaikista Suomen työntekijöistä, niin paikka lataamolistalla on ”ansaittu”.

Advertisement

Veturinkuljettajain Herrasmiehekäs Kuriiripalvelu (VHK)

Pystyisitkö elämään ilman kännykkää?

Suurin osa pystyisi, jos olisi pakko. Mutta suurin osa kokisi tilanteen hyvin ikäväksi, ainakin aluksi. Nykyihminen noin keskimäärin haluaa olla tavoitettavissa, ja haluaa kyetä tarvittaessa ottamaan yhteyttä muihin. Itse olen joskus unohtanut kännykän kotiin, ja voi jestas kun olikin orpo olo. Olen nimittäin antanut itseni ajautua tilanteeseen, jossa älykännykässäni kulkee mukana niin sähköposti, käyttämäni sosiaaliset mediat ja pari muutakin internet-kommunikaatiotapaa. Pystyn halutessani vaikkapa kirjoittamaan tätä blogia kännykälläni.

Kun kohtalaisen suuri osa henkilökohtaisesta kommunikaatiosta kulkee puhelin- ja dataverkkojen kautta, saattaa informaatioteknologisten lankojen katkeaminen tuntua siltä, kuin osa aisteista olisi pimennetty.

Miten tämä liittyy rautateihin?

Näin:

Oltuani työvuorossa hetken aikaa, selailin tauolla kännykällä erästä f-kirjaimella alkavaa sosiaalista mediaa. Tavanomaisten ”lämmitinpä äsken saunan”, ”jopas on ulkona kylmää” ja ”oletteko nähneet tätä Uffe-pystykorvaa” -tilapäivitysten seasta osui näköhermoon naispuolisen ystäväiseni katastrofaalinen tilanne. Nimittäin, neito oli Helsingissä, mutta kännykkänsä oli jäänyt noin suurinpiirtein itärajalle.

Neito pulassa! Painokoneet seis! Liikkumatta! HÄTÄPUNAINEN!

Tilannehan oli sellainen, että herrasmiehen täytyi toimia. Pari puhelua parille herrasmiehelle (veturinkuljettajia hekin), sekä ohjeistus välitettäväksi itärajalle… ja niin matkasi kännykkä siististi kirjekuoreen pakattuna tyylikkäästi InterCity-junan veturin ohjaamossa neidon luokse. Itsehän toki keräsin kaiken kunnian kantamalla kapulan sen viimeisen kymmenen metriä ohjaamosta neidon käsiin.

Hätäviestin saapumisesta ei montaa tuntia kulunut, kun kännykkä kohtasi jälleen omistajansa. Siinä saa itellat ja upsit tehdä parastaan, eivätkä siltikään pärjää lähimainkaan VHK:n (Veturinkuljettajain Herrasmiehekäs Kuriiripalvelu) ripeydelle.

Palvelu on eittämättä Suomen paras, mutta se ei ole vapaasti kaikkien käytettävissä. Tilanteen nimittäin täytyy täyttää täysimääräisesti seuraavat ehdot:

  1. Katastrofaalinen tilanne
  2. Neito pulassa

Nämä ehdot täyttyivät kirkkaasti. Ja silloin toimii!