Kolme kuivaa kirjoitusta kera Kosanderilopetuksen

Matalalattiajunia rantaradalle

Muiden muassa YLE uutisoi, että myös Rantaradalle, Leppävaaran länsipuolelle, saadaan enenevässä määrin matalalattiajunia. Femmoja (”FLIRT”, Sm5) taitaa tätä kirjoitettaessa olla Suomen maaperän kiskotuksella jo 29 kappaletta, joten niitä alkaa vähitellen riittämään kaupunkiratojenkin ulkopuolelle. Jo tällä hetkellä viikonlopun E-junia ajellaan Femmoilla, ja tarkoitus olisi lisätä matalalattiavuoroja myöhemmin arkipäiville sekä Kirkkonummen juniin.

Miksipä Femmoja ei sitten aiemmin ole Rantaradalla näkynyt? YLE:n uutinen tarjoaa yhdeksi syyksi: ”Vanhat asemat eivät sellaisenaan sovi uusien junien pysäkeiksi.”

No, tässä vaiheessa meikäläinen putosi puolittain stiigalta. Tokihan ne sopivat huonommin uusien junien pysäkeiksi (mistä alkaen asemista on tullut ”pysäkkejä”!?), mutta niin ne sopivat huonommin minkä tahansa junan pysäkiksi. Epäonnistuneen sanavalinnan lomasta on kuitenkin ehkä tulkittavissa sellainen tausta-ajatus, että matalalattiaisten junien esteettömyys menee osittain hukkaan matalilla laitureilla. Ja niinhän se toki meneekin, sillä korkea (550 mm) laituri sekä junien matala lattia ovat näppärästi poikkeavista nimityksistään huolimatta samalla tasolla.

Rantaradalla on vielä osalla asemista matala laituri, Kerassa, Kauniaisissa, Mankissa (pohjoisella laiturilla), Luomassa, Jorvaksessa, Tolsassa sekä Y-junan välipysähdysasemilla Siuntiossa ja Inkoossa.

Oikeampi vastaus tähänastiseen Rantaradan matalalattiapuutteeseen onkin se, että matalalattiaisista saa paremman hyödyn muilla rataosilla. Lattiakorkeusaspektin lisäksi matalalattiasten junien huippunopeus on 160 km/h, mistä syystä Nelkkuja (Sm4, se vähän vanhempi matalalattiajuna) on ollut viisaampaa sijoittaa pääradan kaukoliikenneraiteiden lähijuniin (R, H, Z), missä huippunopeutta voi rauhassa posotella. Rantaradan suurin sallittu nopeus mutkista ja alemmasta kunnossapitotasosta johtuen on Helsingin ja Kirkkonummen välillä 120 km/h, joka taas täsmää näppärästi vanhojen korkealattiajunien (Sm1, Sm2) huippunopeuden kanssa.

Mutta nyt Femmoja tosiaan alkaa riittämään Rantaradallekin, ja hyvä näin. Ne ovat matalalattiaisuuden lisäksi muutoinkin varsin mainioita kapistuksia, ihan jokaisesta näkökulmasta.

 

Lähijunissa ei enää myydä VR:n omia lippuja – vai myydäänkö sittenkin?

Toinen uutiskommentti samaan artikkeliin! Paikataan kesän myötä harventunutta kirjoitustahtia kirjoittamalla sitten kerralla enemmän.

Kaupunkimedia Metro uutisoi otsikolla: ”VR:n junalippujen myynti lakkaa lähijunissa”. Muutoin menikin oikein, mutta tämä koskee vain matkoja, jotka osuvat kokonaisuudessaan HSL-alueen sisälle (pääkaupunkiseutu, Kerava, Kirkkonummi). Lisäksi pääkaupunkiseudun sisällä asia on ollut jo miesmuistiin näin, eli muutos koskeekin vain HSL:n sisäisiä matkoja, jotka alkavat tai päättyvät ”uusien” HSL-kuntien alueella, eli Keravalla tai Kirkkonummella.

Edelleen kuitenkin näiden junien konduktöörit ja junamyyjät myyvät entiseen malliin ja sujuvasti lippuja matkoille, jotka suuntautuvat HSL-alueen ulkopuolelle, jopa kaukojuniin. Eli metsään meni otsikointi, mutta huomiota saatiin varmasti näin paremmin haalittua ja mainostajille lisää lukijoita. Journalismin tasosta viis, eli femma.

Miksipä sitten muutos tehtiin? Tähän asti on pääkaupunkiseudun ja Keravan/Kirkkonummen välisillä matkoilla ollut matkustajalla kaksi vaihtoehtoa. Joko ostaa HSL-lipun tai VR:n vyöhykelipun. HSL-lippu on ollut kalliimpi, mutta sillä on ollut vaihto-oikeus muihin kulkuvälineisiin, ja oikeus kuljettaa polkupyöriä maksutta ruuhka-ajan ulkopuolella. VR:n lipulla ei ole voinut vaihtaa muihin kuin toisiin juniin, eikä polkupyörän kuljetus ole ollut maksutonta, mutta lippu on ollut halvempi. Nyt siis ainoa vaihtoehto on HSL-lippu (tai pienenä poikkeusena koko alueen ulkopuolella asuville VR-kausilippu). Nyt kun HSL-ostaa alueensa sisällä kulkevat junavuorot kokonaisuudessaan, on ilmeisesti ollut jonkin kustannuksiin ja myyntituloihin liittyvä dilemma. HSL:n tiedote aiheesta. Noh, HSL (teoriassa alueen veronmaksajat) voittaa, kaikki muut häviävät, mukaan lukien matkustajat. Toivottavasti eivät häviä pois junista kokonaan.

 

Kirjoitustulva ei yhäkään taukoa, eli minuuttiviilausta Keravan kaupunkiradalla

Kesäaikataulukauden päättyminen toi muitakin muutoksia. Nimittäin N-junilla Tikkurilan ja Pukinmäen väliltä – mainitut asemat mukaanlukien – matkustaminen vähintään Oulunkylään asti kestää nyt aikataulun mukaan minuutin pidempään.

Minkätasoinen katastrofi tämä sitten onkaan? No, ei juuri minkäänlainen, vaan aivan loistava muutos. Tähän asti N-junien ajoaika (lähdöstä lähtöön) Hiekkaharjusta Tikkurilaan on ollut kolme minuuttia. Tämä aika on ollut hyvinkin riittoisa, jopa tarpeettoman sellainen. Edes hektisimpään N-junien liikennöintiaikaan ei ole tälle löysyydelle ollut aikataulussa pysymisen kannalta tarvetta. Sen sijaan Tikkurilan eteläpuolella onkin saanut survoa ajokahvaa laitaan tai rattia kaakkoon, jotta on pysynyt aikataulussa edes hiljaisena aikana. Käytännössä Oulunkylään mennessä on saattanut helpostikin olla minuutin myöhässä, eli aikataulun lupaama ajoaika yllä mainituille väleille ei ole pätenyt.

Mutta nyt! Tikkurilan edeltä on napsaistu överilöysä minuutti pois, ja siirretty se Oulunkylän edelle. Junat edelleen kulkevat hyvin pitkälti samaan aikaan kuin ennenkin, mutta todellisuus vastaa nyt aikataulua. Enää ei tarvitse Hiekkaharjusta lirutella 30 – 40 km/h Tikkurilaan (tai vaihtoehtoisesti odotella Tikkurilassa päälle minuutin verran lähtöaikaa), eikä Tikkurilan jälkeen tarvitse ajaa kahva kaakossa tai ratti laidassa, vai mitenpäinsemeni. Energiaa ja hermoja kuluu vähemmän kaikilta osapuolilta.

Hieman erikoisena seurauksena tästä on myös se, että nopeampana mielletty K-juna onkin Tikkurilan pohjoispuolelta Tikkurilaan ja Puistolaankin asti minuutin N-junaa hitaampi…

 

Eikä tässä vielä kaikki!

Vaan lopetetaan kuivan tekstin jälkeen kosteampaan kuvaan.

Lättähattuja ja Kossua.

Näihin tunnelmiin!

Advertisement

Kitarasankarifani ravintolavaunussa

On olemassa jokunen määrä ravintoloita, jotka poikkeavat ns. normaaleista ravintoloista. Ensinnäkin, ne liikkuvat kiskoilla. Toisekseen, ovat siten erikoisia, että niissä vieraat ihmiset juttelevat toisilleen täysin luontevasti. Sellaisetkin, jotka eivät tavallisissa ravintoloissa juttelisi. Kyseessähän on tietenkin: ravintolavaunu.

Mistähän tämä johtuu? Onko keskustelu ventovieraan kanssa helpompi aloittaa ravintolavaunussa? Ehkä, nimittäin kaikki ovat tekemässä samaa asiaa – matkustamassa jostain jonnekin. Ja siitähän on varsin helppo keskustella, ehkä jopa helpompaa kuin säästä. Ja, kokemukseni mukaan, juuri siitä keskustellaan. Mihin on menossa. Mistä on tulossa. Ja miksi. Täysin ventovieraat ihmiset kertovat avoimesti, millaista oli serkun häissä. Tai mitä bändiä on erityisesti menossa katsomaan sinne Provinssiin.

Meillä veturinkuljettajilla – kuten muillakin saman firman työntekijöillä on sellainen Monopolysta tuttu ”vapaudu vankilasta” -kortti. Siinä on firman logo ja oma lärvi ja oma nimi ja sen sellaista. Se toimii siten, että vaikka matkustaa junalla ja tulee konduktööri tai tarkastaja tivaamaan lippua, ja vaikka sellaista ei ole hankkinut eikä aiokaan hankkia, ei joudu vankilaan. Asialla on varjopuolikin, sillä kun ei ole lippua, ei ole siihen sisältyvää istumapaikkaakaan.

Siispä, ainakin meikäläinen yleensä suuntaa vapaa-ajan matkoillani ravintolavaunuun, sillä mikäli sieltä löytää istumapaikan, se on sitten itselleen varattu koko matkan ajaksi. (Toki sillä ehdolla, että nauttii ravintolavaunun tuotteita.)

Kuten muihinkin ravintoloihin, ravintolavaunuihinkin saattaa päätyä ns. känniääliöitä. Känniääliöhän on siis henkilö, joka on ääliö, mutta osaa selvin päin peittää ääliöytensä.

Ja niinpä eräänä päivänä kun olin matkaamassa Keski-Suomeen, sattui Tampereen jälkeen ravintolavaunuun tällainen känniääliö. Kierrettyään ensin kaikki naisten pöydät läpi, mölisten tarpeettoman kovalla volyymillä jotain harvan mielestä nokkelaa ja kohdattuaan viileän vastaanoton, asettui hän istumaan tyhjään pöytään. Ja kuten olikin odotettavissa, alkoi henkilö puhumaan itselleen – tai koska volyymi oli edelleen kantava, oikeastaan koko ravintolavaunulle.

Kovin monimuotoista monologia K.-Ä. ei onnistunut tuottamaan, vaan aihepiiri keskittyi sen ympärille, miten kova kitaristi Alexi Laiho onkaan. Tämä faktantapainen kuultiin useamman kerran, joskin vaihtelevin voimasanoin ympäröitynä. Ilmiselväksi kuitenkin tuli, että Alexi Laiho on paras kitaristi, mitä on. Hetken päästä monologi monipuolistui siten, että kertoja aikoi hankkia pojalleen kitaran, ja pojasta tulisi yhtä hyvä kitaristi kuin Alexi Laiho. Pojan mielipidettä ei kuulemma kuunneltaisi, vaan asia oli ilmeisesti sellainen, jonka isä voi päättää kuulematta pojan mielipidettä.

Hieman ennen Orivettä, johon tämä kitarasankariin viehättynyt mallikelpoinen kasvattaja oli jäämässä pois, aiempi ehdottomuus kitaristi-Laihon parhaimmuudesta kuitenkin lieveni.

Kuulemma pojasta voisi vaihtoehtoisesti tulla uusi Randy Rhoads.

Blogin lukijoista iso osa lienee matkustanut ravintolavaunussa ja kohdannut mieleenpainuvia persoonia. Blogin kommenttiosio on mainio paikka jakaa parhaat palat näistä ravintolavaunukohtaamisista. Ei kun jakamaan! :)

Suklaata ja prinssinakkeja

Suklaa

En syö juurikaan mitään makeaa. Olen juhlissa aina se outolintu, joka ei ota kakkua. Kakuissa on sitäpaitsi yleensä hilloa, joka nyt on ihan vihoviimeinen juttu mitä syön. Se koostumus ja kaikki, yöh.

Toisinaan työvuoron loppupuolella saattaa kuitenkin olla energiat ja sokerit sen verran finaalissa, että joku patukantapainen sopii tilanteeseen. Niin tänäänkin, joten suuntasin kioskiin hommaamaan sokeripitoista purtavaa ja juotavaa. Kakkuloilla täydelliseksi täydellistämä näköaistini havaitsikin heti tarjouksen: kaksi Kismetiä yhdellä eurolla. No, en oikeastaan tarvinnut kuin yhden, mutta piti ostaa molemmat kun halvalla sai, sanoi Sulo Vilén.

Sittenpä siinä poikkihämäläistä paikallisjunaa ajaessani mutustelin Kismetiä. Ajo-ohjaamoon eksyi konduktööri, joka vaikutti myös hieman uupuneelta. Myin toisen Kismetin konnarille eurolla. En ole itseäni kummoisena bisnesmiehenä pitänyt, mutta olipa ovela veto, vaikka itse sanonkin.

Prinssinakki

Mäntsälän eteläpuolella on sellainen Nesteen rekka-friendly huoltoasema kuin ”Tuuliruusu”. Aikoinaan kun Keravan ja Lahden yhdistävää oikorataa raksensivat, niin siihen Tuuliruusun takapihalle se rata sitten asettui. Aivan rataan kiinni rajoittuu laajahko rekkaparkki, välissä vain verkkoaita.

Kuten aina, nytkin parkissa oli jos jonkinlaista yhdistelmää. Eräälle rekkapenalle oli ilmeisesti iskenyt akuutti kusihätä, sillä huoltamon wc:n sijaan hän oli valinnut tyhjennyspaikaksi tuon rata- ja parkkialueen välisen aidan. Ajoituskin oli täydellinen: Lahteen päin kiisi Z-lähijuna ja etelään Helsinkiin matkaava InterCity juuri, kun pena ulkoilutti paraatipaikalla prinssinakkiaan.